Melkiorin Köriläspaini

Sanoivat sitä vähä-älyisten viihdytykseksi ja muutenkin jonninjoutavaksi jutuksi. Mutta minä en heitä uskonut. Eikä ole tähän päivään saakka kukaan tullut minua vääräksi todistamaan. Mutta se tarina on kyllä sitten itsessään aivan eri asia.

Se alkoi saluunasta. Ei rikkaiden, mutta ei myöskään köyhien suosimasta baarista jossain rajaseuduilla. Taas jouduin punnitsemaan erilaisia vaihtoehtoja vaikka se saikin pääni särkemään. Bungalowissa olisi tilaa hengittää ja ajatella, mutta saluunassa ei. Poliisi sanoi: "Lyömme yökyöpeliä työmaan ryöväriä!" isoissa julisteissaan joita oli liimailtu joka toiseen kadunkulmaan. Liemen koostumuksessa oli hervottomasti sakkaa. Vaikka sakanhan takia sitä myös molet litkivät kaksin käsin kylän juottoloissa typertynyt hymy huulillaan.

Melkior

Jumalaksi Melkior oli melko normaali tyyppi. Monet lopettaa vasta kun on pakko, hardkooriot ei silloinkaan. Melkiorin lopettamisista oli hankala sanoa, kuten melkein aina on kun jumalista puhutaan. Tonkimisen jumalan rajat eivät tule ikinä vastaan. "Mikä tukos täällä nyt on?" voi kuulla hiljaisena tuulen mukana leijailevana aavistuksena josta ei ikinä saa kiinni.

Agaprior

Mutta sateen jälkeen myös muut jaksoivat nousta jaloilleen. Heistä Agaprior oli tuuheapartaisin ja pyytämättä monisanaisin. Oikea lauluniekka. Hän iski, hän pakeni, hän kaatui, hän tokeni. Ja kiiltelevät portaat veivät ylös jumalten saleihin, himmeät alas tuonelaan tahi taksitolpalle palelemaan.